tiistai 23. heinäkuuta 2013

army jacket

Sori postaustauko! Kone toimii edelleen kehnosti ja ollaan tässä oltu Juuson kanssa Helsingissä  pe-la viime viikonloppuna. Perjantaina meillä tuli siis 2 vuotta täyteen ja lähettiin sit sen kunniaks Helsinkiin shoppaileen ja käytiin sit siinä samalla Iron Maidenin keikalla. Shoppailtiin joo tosi onnistuneesti eli mä en ostanu yhtään mitään ja Juusolle löyty vaan yks bändipaita. Käytiin sit epäonnistuneen shoppailupäivän päätteeks ihan extemporee leffassa kattomassa The Internship ja täytyy sanoo kyllä, että onneks mentiin, koska toi oli tosi hyvä leffa! Sit lauantaina oli keikka <3 Jonotettiin vaan n. 2h ja päästiin jonku 5 metrin päähän lavasta. Olin ihan innoissani, koska toi oli tosiaan eka iso keikka missä olin ja päästiin viä noin eteen. Oli siinä huonot puolensakki koska siinä edessähän on kunnon tungos ja mulla sattuu oleen ahtaanpaikan kammo. Siinä alussa sit ku Iron Maiden alotti nii tiivisty entistä edemmäs ja kaikkia 2m äijät siinä ympärillä alko sit hyppimää varpailla ja jäin sit sinne niiden alle melki nii kyllä siinä sit pieni paniikki tuli ja aloin itkemään xd ja ihan seki viä ku näin ekan kerran Iron Maidenin. Eli kunnon paniikki siihen alkuun sitte! Mut porukka sit rauhottu onneks ja saatiin Juuson kans pidettyä ihmiset sillee ettei hypi päälle nii ei tarvinnu enää enempää keikan aikana panikoida. Ajettiin sit la-su yönä takas Tampereelle. Ollaan täs parin päivän aikana viety mun vanhoja vaatteita mun serkulle ja sit mun kummien tytöille niin sain sitten niistä tienattua a7x keikkalippuun rahat!(: Nyt ei tuu paniikkia et miten pärjään vähillä rahoilla koska kaikki meni lippuun. Otettiin eilen kuvat mun asusta samalla ku käytiin kaupassa. Aattelin ottaa sitte pyöränki mukaan kuviin ku se sattu sopiin asuun :---D

IMG_6332-1 22.7
Takki - KAPPAHL (lasten)  //  Toppi - H&M  //  Farkut - CARLINGS  //  Kengät - H&M  //  Laukku - GINA  //  Niitti käsikorut - EBAY  
IMG_6448-1 22.73 IMG_6428-1

11 kommenttia:

  1. olin kanssa tuolla keikalla, oli ihan hiton kova kyllä!

    VastaaPoista
  2. Onnea sulle ja poikaystävälles! :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpä sulle sopii hyvin armykuosi! :) Ja täytyy sanoa että juuri tuommoinen ahtautuminen on "isojen miesten" keikoilla se paska puoli... Itsekin kun käun välillä katsomassa Turmion Kätilöiden keikkoja, niin kyllä siinä on avomiehellä tekemistä kun joutuu pitämään niitä isoja miehiä loitommalla ettei tällainen kirppu kuin minä jää jalkoihin. :( Mitäpä minä sille yksinkään voin, piipittää siellä miehien keskellä että "jätkät hei, antakaa tilaa..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos(: Nonii kuulostaa tosi tutulta, mullaki poikaystävä sai koko ajan pidellä niitä loitolla ja itekki siinä yritin vähän työntää pois päin kaikkia isoja äijiä sillon ku alko pomppimaan tai muuten vaan jotenki riehumaan :--D Ja toinen huono puoli on myös se että ku tuppaa olee pikkusen lyhyempi kun kaikki miehet sielä nii ite olin ainaki sopivasti siinä kainaloiden korkuudella niin sitä hienhajua ja muuta ällööhajua hengitin siinä sitten koko keikan ajan :--D Mutta saipahan ainaki kuulla hyvää musiikkia ja nähdä mahtavan keikan!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista